perjantai 16. marraskuuta 2012

Hyvä hankinta Ikeasta

Pohtisin aika kauan sopivia valaisia kodinhoitohuoneen taustaseinään. Kuten aikaisemmin mainitsin, vaneri tulee jäämään valmiiksi pinnaksi (tosin muutamat ovat ihmeissään kysyneet, että mitä tuohon päälle tulee -niin no, ei mitään) ja vaneriin porattiin kaksi johtoreikää, jotta valaisimen johdot eivät jää ikävästi näkyville. 



Ikeasta löysin juuri tarpeeksi erilaiset valaisimet työvaloiksi. Malli on PS 2012. Ovat led -valoa, joten myös käyttö on edukasta. Valaisevat todella tehokkaasti. Hinta Ikeassa 49,95€ / kpl, värivaihtoehtoja kolme; musta, valkoinen ja punainen. Seinään oli ajatuksena laittaa jotain mustaa yksityiskohtaa vielä, katsotaan nyt..

Nämä johtojutut ovat muuten sellaisia, joita kannattaa miettiä jo hyvissä ajoin. Meille tulee aika pitkälti johdoton (ts. johtoja kyllä, mutta ne ovat piilossa) koti. Huoliksi suunniteltu sähköjen puolelta, niin ei tarvitse näkyvien johtojen kanssa miettiä, miten ne saisi piloon mahdollisimman nätisti. "Viinikellarissa" kaikki johdot vedetään tarkoituksella pintana.



Muuten, tällainen runko siivouskomerossa on aikast näppärä, saa pullot, liinat ja purnukat oikeille paikoille.

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvännäköinen seinä ja lamput :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anu! Ehkei tila pääse näissä kuvissa oikein kunnolla oikeuksiinsa, mutta kiva että fiilis välittyy.

    VastaaPoista
  3. Hei. Voisitko kertoa hieman tarkemmin tuosta johtojen piilottamisesta. Miten katkaisu ja päälle laitto toimii. Entäpä huolto :) kauniilta ja siistiltä näyttää muttei oikein toteutus avaudu minulle :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos O kommentistasi. Hyvä, että kysyit. Pahoittelut, että vastaan vasta nyt. Valaisimessa tärkeintä oli, että siinä itsessään on katkaisunipuke (tuossa ko. mallissa rungon ja valaisimen kiinnityskohdan alapuolella musta alas tuleva nipuke). Eli on / off valaisimesta itsestään. Muuten homma ei tuolla tavalla upottamalla toimi. Näissä valaisimissa oli mukana muuntaja, mutta siinä piti sähkötöitä vähän tehdä, jotta saatiin suora virta sähköpistokkeeseen. Kysyhän toki vielä, jos selitykseni ei auennut! :)

    VastaaPoista