Yksi blogin päivittämisen pienoisista haasteista on ollut se, että vielä tässä vaiheessa tontilla ja rakennustyömaalla ei ole vielä niin paljon sellaista työtä, jota itse voisin tehdä. Niimpä koitankin nyt keräillä muutamia vaihekuvia ennen uuden blogitekstin kirjoittamista, sillä asiantuntijuus työskentelee päivittäin tontilla. Kunhan projekti tuosta etenee, alkavat päivityksetkin varmasti muuttumaan monipuolisemmiksi. tontiRSiispaNim
Jo tontin ostettuamme päätimme, että lähdemme tekemään tarjouspyynnön Lammi -kivitalosta ja rakennusmateriaaleista. Seuraavassa blogikirjoituksessani syvennyn pohtimaan valintaamme Lammi Kivitalosta.
Ennen tähän vaiheeseen pääsyä on kuitenkin jouduttu käymään monenlaisia vaiheita. Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Lammi-Kivitalot Oy:n toimintaan ja laadukkaisiin rakennusmateriaaleihin. Lammi-Kivitalot on myös kehittänyt tuotteita, joilla työmaalla tehtävää työmäärää voidaan vähentää, rakenteiden Lammi-laadusta kuitenkaan tinkimättä.Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Lammi-Perustuksen ensimmäistä markkinoille tuotua valmisanturamuotti Lammi-Tassua, joka tarjoaa kustannustehokkaan ja tutkitun ratkaisun rakennusten perustusten toteuttamiseksi (kts. yllä). Vaikka Lammi-Tassut ovat vähän perinteistä perustusta arvokkaampia, joiden avulla nopeutetaan ja helpotetaan rakentamista. Perustus oli tontillamme tehty yhdessä päivässä ja seuraavana päivänä pihalla seisoikin jo betoniauto ja antuvalu saatiin hoidettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti