sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pihasuunnittelua

Kuten jo jossain vaiheessa mainitsin, aiomme käyttää sisustuksellista apua oman sunnittelumme apuna / lisäksi. Sisustusalan ammattilaisella on kuitenkin usein moninkertaisesti enemmän kokemusta kokonaisuuksien hahmottamisesta. Lisäksi hän pystyy ehkä usein näkemään monta asiaa käytännöllisemmällä tai paremmalla tavalla kuin mihin ehkä itse pystyisi. Eikä kyse ole siitä, ettenkö itse pitäisi sisustamisesta -päin vastoin!

Ja olisihan se aivan mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä ammattilaisen kanssa. Uskon, että yhdessä pystymme visioimaan ja luomaan parhaan mahdollisen sistustuksen juuri meille.

Toinen asia tai pikemminkin kokonaisuus, jossa haluamme käyttää ammattialaista, on pihamme suunnittelminen. Olen kontaktoinut nyt yhtä pihasuunnittelijaa (toivottavasti tämä ei mene liian kaupalliseksi), mutta olen ilman muuta avoinna suosituksille hyvistä pihasuunnittelijoista.

Toiveenamme, tai pitäisikö pikemminkin sanoa, toiveenani on saada pihalle yksinkertaisen kaunis, helppohoitoinen ja ajaton kokonaisuus.

Bongasin Pihasuunnittelu Laura Talon sivuilta kuvia pihasuunnitelmista ja ne näyttävät upeilta ja selkeän havainnollisilta! Suunnittelun yhteydessä pihasuunnittelija tutustuu tonttiin (joko kuvien perusteella tai oikealla käynnillä paikan päällä) ja laatii yhdessä asiakkaan toiveet huomioon ottaen hahmotelman tulevasta pihasta. Pihasuunnitelmaan sisältyvät tiedot kaikista hankittavista lajeista ja kasveista, joten taimitarhassa / puutarhassa asioiminen on helppoa. Itse kun en ole mikään viherpeukalo.

Dramaattista kiveä

Kirsikkapuita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti