Olen jo vuosien ajan kerännyt talteen kaikki hankkimani sisustuslehdet ja jokin aika sitten päätin käydä ne kaikki läpi ja poimin jokaisesta lehdestä talteen kaikki sivut, joissa vilahti jokin minua inspiroiva sisustusasia. Vanhemmat lehdet raaskisin sitten heittää lehtiroskikseen. Vanhimmat taisivat olla vuodelta 2007, joten eipä niitä enää tämän päivän innoittajina voinut oikein pitää. Olen lisäksi ostanut silloin tällöin oman makuni mukaisia sisustusoppaita, joista on aina kiva poimia parhaat ideat.
Tänään rauhallisena ja kiireettömänä sunnuntaiaamuna otin asiakseni kerätä kaikista näistä lehtileikkeistä oman idea- ja leikekirjasen, jota aion päämäärätietoisesti täydentää jatkossakin. Suosittelen jokaiselle kotia remontoivalle tai uutta rakentavalle oman ideakansion rakentamista. Mikäli apuna käyttää sisustusalan ammattilaista, helpottavat leike- ja ideakirjat huomattavasti hänen työtään ajatuksen kiinni saamisessa.
Tulevan kodin osioina ovat seuraavat osa-alueet, jotka täytyy suunnitella ja sisustaa:
1) sisääntulo ja eteinen
2) keittiö ja ruokailutila
3) alakerran olohuone (korkea tila)
4) kodinhoitohuone
5) alakerran wc
6) viinikellari
7) yläkerran arkiolohuone
8) takaterassi
9) kylpyhuone ja sauna
10) yläkerran wc
11) makuuhuone1
12) makuuhuone2
13) master bedroom ja vaatehuone
14) parveke
Jokaiseen osioon olin saanut kerättyä jonkunmoisen määrän leikeitä. Yhdessä pienessä leikkeessä saattoi olla vain yksi fiiliskuva, joka miellytti silmääni, samalla kun toisessa kuvassa kohdallaan olivat lähes kaikki asiat.
Ja lisäksi sitten kokonaan oma osionsa, nimittäin pihan suunnitteleminen. Mikä päänvaivaa tuottava asia. Sain ystävättäreltäni hyvän vinkin ammattitaitoisesta pihasuunnittelijasta, joka on tullut tunnetuksi mm. suunnittelemalla suosittuun tv-ohjelmaan pihoja. Tästä myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti