sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Asiaa puusta

Valkoisen eri sävyjä, harmaata, mustaa, ripaus jotain muuta sävyjä. Koska kotimme värimaailma on sen verran kylmä, kaipaa se kaverikseen vähän puuta.

Tällä hetkellä pidän erityisesti puun eri sävyistä yhdistettynä mustaan, valkoiseen ja harmaaseen. Niimpä päädyin kuvaamaan alakerran tavaroita ja kohtia, joissa on puuta. Yläkerran esittely tulossa myöhemmin.


Mummulasta bongattu vanha tuoli ja sijaitsee meidän eteisessä. Ei ole Domus -tuoli, ainakaan leimaa pohjasta ei löydy. Onkohan 60 -luvullakin jo tehty replicoita?


Tämä vaaleaa puuta oleva pieni leikkuulauta toimii lähinnä koristeena keittiön saarekkeessa. Ikeasta.



Artekin 616 -klassikkosyöttötuoli on patinoitunutta koivua ja ollut todella hyvä käytössä. Tästä ei lapsukaiset kampea kovin helposti ylös.


Takka on päällä aamuin ja illoin, puuta on kyllä kulunut. Onneksi kodinhoitohuoneestamme on käynti autotalliin, jossa puut sijaitsevat. Helpottaa aikalailla tuota puiden hakemista..


Mummulasta, tämäkin vanha punottu kori löytyi. Hauska muuten huomata, että esim Verso design on brändännyt tästä taas tämän hetken trendijutun.


Yläkertaan johtavat betoniset portaat on päällystetty valkotammisella parketilla. 


Alakerran integroidun wc -istuimen vesisäiliön kotelointi on tehty samasta puusta kuin saunan seinät ja lauteet. Haapapaneelia, jossa on valkosävytettyä Supi saunasuojaa pinnassa pari kerrosta.


Keittiössä saarekkeen kupeessa Artekin vanha pitkä jakkara, jossa useimmin lepää käsilaukku on hengähdystaukoa kaipaava äiti.


Havuvaneria käytimme aika rohkeasti kodinhoitohuoneen taustaseinässä ja toistaiseksi se on vesiroiskeista huolimatta kestänyt hyvin. Tosin kaikki ylimääräinen vesi ja roiske pitää heti pyyhkiä pois.


Viimeisimpänä projektina teimme alakerran keskeneräiseen, alunperin isoon vaatehuoneeseen, työhuoneen. Työhuone sijaitsi ennen yläkerran yhdessä makuuhuoneessa, mutta nyt sinne on tulossa kunnon vierashuone. Työhuone on ikkunaton ja mukavankokoinen shoppi -eiköhän siitäkin juttua ole tulossa piakkoin. Mummulasta tämäkin kiva retrokaappi.


Kodinhoitohuoneessa sivujakkarana toimii Ikean Bekväm -porrasjakkara, haapapuuta. Hintaansa nähden oikein oiva arjen apuväline.

2 kommenttia:

  1. Ei tuolisi ole mikään kopio domuksesta vaan ihan aito Tapiovaaran suunnittelema Aslak.

    VastaaPoista
  2. Hei ompa mukava kuulla, että tuoli todella on jokin klassikko! Kiitos!

    VastaaPoista