tiistai 3. heinäkuuta 2012

Yläkerran toiletti

Ensimmäistä kertaa omakotitaloprojektimme aikana laatoitetaan jo valmista pintaa. Maalausurakkaa on takana jo jonkin verran ja hyvältä näyttää.


Yläkerran toilettiin halusin vähän valkoista mattamosaiikkia yhdelle seinälle. Saumaus tulee myös valkoisella. Tähän seinälle on tulossa seinämallinen wc -istuin, joten säiliön kotelointi hoidettiin mosaiikkiseinän taakse. Lisäksi pientä ekstraa tuo hyllysyvennys, johon voi sitten laittaa vaikka jotain pientä kivaa juttua..


Valmiin lattian alle pitää betonin päälle laittaa aina lattiatasoitetta ja kappas, ihastuin kummasti tasoitteen vaaleaan harmaaseen, betonimaiseen pintaan (kuvassa toki lattiiaan kuulumattomia maaliläikkiä). Testasimme tasoitetta lattiamateriaaliksi soveltuvaksi (mukavan "krouvi" pinta) yläkerran pieneen toilettiin ja lopputulosta odottelen vielä kuvattavaksi. Toki pintaan täytyy jokin lakka tms. laittaa, sillä tasoite on muuten kovin huokoinen.

Aina on vaihtoehtona kuitenkin vielä laatoittaa pieni wc tasoitteen päälle, jos se ei pitkässä juoksussa miellyttäisikään.

Takka muuten saapui eilen maanantaina, paketissa tosin vielä. Asennustyöt suoritetaan ihan justiinsa.



2 kommenttia:

  1. Pelkkä tasoite ja lakka ei taida täytää vesieristysvaatimuksia. Joku epoksipinnoite vois täyttääkin, mutta kannattaa sen soveltuvuus vielä varmistaa ja tsekata rakennusvalvonnasta että hyväksyykö.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Ymmärtääkseni vesieristys tarvitaan vain jos tilaan tulee lattiakaivo. Joten tasoitteen pitäisi silloin riittää.

    VastaaPoista