maanantai 17. syyskuuta 2012

Lattiavalintojen päätös

Lattiavalinnat ovat yksi tärkeimmistä kodin valinnoista, ainakin noin esteettiseltä puolelta. Toki käytännöllisyyden kannaltakin tarkasteltuna. Aletaan olla siinä vaiheessa, että päätökset tehdään nyt.

Aikaisemmassa "suuria pintoja" postauksessa kerroinkin, että valtaosa lattiasta tullaan päällystämään betonimaisella pinnoitteella, jota Pandomoksi kutsutaan. Tampereen asuntomessuilla muutamassa messukohteessa tämän tyyppistä lattiapintaa näkyikin. Tuntuu olevan uusi trendi, tosin ajaton sellainen. Turun seudulla Mattoliike Sepri tekee ja valmistaa. Pinnoitteen tekemiseen on erikoistunut tietty ammattiporukka, joten sitä ei oikein itse voi/viitsi laittaa..

Sävyn saa haluamakseen ja värivaihtoehtoja onkin nyt viimeaikoina venkslattu aikalailla. Ei liian tummaa, mutta ei liian vaaleatakaan -ettei ole koko talo ihan valkoinen ja liian vaalea. Tulee helposti liian kolkoksi. Puhelimen kamera vähän vääristää sävyä, mutta idean näistä nyt kuitenkin varmaan saa.






Yläkerran (makuuhuonekerroksen) sekä kaikkien portaiden materiaaliksi tulee parketti. Jossain vaiheessa olimme mieltyneet hyvin vaaleaan, lähes valkoiseen parkettiin, mutta loppujen lopuksi jotain valkolakattua tammea se on lähempänä. Tuo kuitenkin vähän lämpöä yleisnäkymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti