Koska portaamme ovat betonista, niiden alle jää hieno tila hyötykäyttöön. Olenkin suunnitellut tilasta pienen lasten "piilon", jonne voi sijoittaa oman majan. Lukea kirjoja, piirtää ja viettää omaa aikaa. Tilaan sijoitettiin myös pistorasia, joten sinne voi sijoittaa myös pienen lukuvalon.
Lapsena ainakin itse rakensimme majoja metsään sekä ruokahuoneen pöydän ympärille. Voi sitä ainaista patjojen, päiväpeittojen ja tyynyjen määrää, joita raahattiin aina majan rakennusaineiksi. Nyt on sitten luvallisesti ihan oma piilo.
Bongasin asuntomessujen Casa Forte -kohteen tiloista aika hauskasen idean. Koska portaiden kaide on vino, voisi piilopaikankin ovi olla samassa suhteessa vino. Vaikka ovi peittyisikin sohvan taakse, idea olisi silti selkeä ja sulassa sovussa yleisilmeen kanssa.
Vähän pitää siis nykyistä aukkoa fiksailla ja tehdä siihen oikean kokoinen ovi.
(alin kuva lainattu Deko 07/12)
lauantai 28. heinäkuuta 2012
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Näyttävä lattiavalaisin
Alakerran pääolohuone ja yläkerran ns. arkiolohuone kaipaavat lattiavalaisimia. Bongasin pari aika kivaa, vähän "krouvia" lattiavalaisinta turkulaisesta Vihanto -valaisinliikkeestä. Myyvät näitä varmasti muutkin. Valmistajia en huomannut katsoa..
Jotenkin tuollainen sopisi jonnekin nurkkaan, tuomaan vähän sitä teollisuusmaista fiilistä. Tuota suurempaa löytyy myös mustana, kultaisella sisäkuvulla, mutta mun mielestä tämä valkoinen on aikast kiva.
Aurinkoista viikonloppua!
torstai 26. heinäkuuta 2012
Asuntomessuilua
Piipahdin kuluneena tiistaina ystäväni kanssa Tampereen Asuntomessuilla. Muutama muukin lomailija oli tullut paikan päälle ja aika moneen omakotitaloon saimme jonotella jonkin aikaan. Onneksi jono kulki varsin ripeästi ja oli loppujen lopuksi mielestäni ihan toimiva ratkaisu. Kuopion asuntomessuilla pari vuotta sitten en muista törmänneeni tällaiseen "kulkusuunta" -opastukseen..
Yleisesti ottaen tämän vuoden teemat olivat keittiö sekä puutarha. Näihin oli siis panostettu erityisesti.
Muita messujen tämän vuoden huomioita:
- suoralinjaiset ja kulmikkaat muodot
- kivitalojen mustavalkoinen pintamateriaalien väriyhdistelmä (menneinä vuosina suosittu erityisesti tumman harmaan ja valkoisen yhdistelmiä, kuten meilläkin)
- erilaiset pinnoitteet erityisesti seinissä ja lattioissa
- betonimaiset lattiapinnat
- kirkkaiden värien (lila, turkoosi, lime, oranssi, keltainen) runsaus
Oma suosikkini taisi olla Casa Forte -kivitalo -siinä oli jotenkin haettu uusia tuulia. Casa Fortessa miellytti erityisesti keittiö sekä pintamateriaalit. Kaikissa kohteissa emme millään jaksaneet käydä, vaikka suurimpaan osaan tulikin tutustuttua.
Tämän vuoden messut olivat ehkä pienoinen pettymys. Itse bongasin muutamia kivoja ideoita, mm. eteisen kaappien ovityylit, alakerran wc:n seinäpintaideoita sekä pari kaunista naulakkoa. Kuvat ovat vielä kamerassa, katsotaan jos kerkeän purkamaan ne joku päivä tässä..
(kuvat lainattu Asuntomessut)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Laattaostoksilla
Eilen kävimme lattialaattaostoksilla koko perheen voimin. Aikaisemmin mainitsinkin jo, ettei Bauhausin valikoimista löytynyt toivomaamme vaalean harmaata, teräväreunaista, 5x5cm lattialaattaa.
Sarokkaalta löysimme lopulta mieleisemme ja nyt siis kylpyhuoneen laatoituspinnat ovat valittuina. Mukaan tarttui tämä 4,8x4,8cm lattiamosaiikki. Hintakin oli ihan kohdillaan ja tuosta saimme vielä ihan kivasti alennusta. Pohdintaa aiheuttaa vielä sauma-aineen sävy. Laittaakko vaalean harmaata (laattasävyä vaaleampaa) vai suunnilleen saman sävyistä kuin itse laatta.
Kaakelikeskuksesta löytyy myös suuri valikoima erilaisia laattoja, sieltä aikaisempien rakennuskohteidemme laatat ovat pitkälti löytyneet.
Ensimmäiset laattamatot ovat jo paikoillaan.. Alimmassa kuvassa mosaiikkimatto tosiaan vain laitettu havainnollistamaan laattaa. Seinien alaosa laatoitetaan vielä valkoisella seinälaatalla, tosin, laatat pitää vielä leikata oikein korkuisiksi.

lauantai 14. heinäkuuta 2012
Kylppärin laatoitusta
Iso, valkoista, mattapintaista, teräväreunaista, valkoisella saumalla -siinä meidän kylppärin seinälaatoitus lyhykäisyydessään.
Kuvat puhukoon puolestaan.
Näkymä saunasta suihkuseinään
Suihkujen vastapäinen seinä (kuvassa pistokeapaikka, joka sijoittuu kätevästi kaappiin sisään)
Lattiaan kaavailtu vaalean harmaata, 50mmx50mm teräväreunaista, pinnaltaan vähän karheaa (minimoidaan liukastumiset eivätkä veden kalkkitahratkaan näy!) lattialaattaa. Bauhausissa ei ollut, joten täytyypi käydä katsastamassa mm. Laattapiste, Kaakelikeskus ja Pukkila..
Saunastakin vielä yksi kuva.
Kuvat puhukoon puolestaan.
Näkymä saunasta suihkuseinään
Suihkuseinä
Suihkujen vastapäinen seinä (kuvassa pistokeapaikka, joka sijoittuu kätevästi kaappiin sisään)
Lattiaan kaavailtu vaalean harmaata, 50mmx50mm teräväreunaista, pinnaltaan vähän karheaa (minimoidaan liukastumiset eivätkä veden kalkkitahratkaan näy!) lattialaattaa. Bauhausissa ei ollut, joten täytyypi käydä katsastamassa mm. Laattapiste, Kaakelikeskus ja Pukkila..
Saunastakin vielä yksi kuva.
torstai 12. heinäkuuta 2012
Terassin tekoa
Noniin, nyt on uljasta lankkua terassin pinnassa! Vaikka kelit eivät olekaan olleet viimeaikoina kovin kesäiset, terassilla on mukava tepsutella.
Vaaleaa leveää (8") lehtikuusilankkua terassin leveydeltä. Halusimme terassin pinnan patinoituvan harmahtavaksi, joten ensi kesänä pinta on varmasti jo kauniisti "kelottunut". Tosin sanoivat, että siihen voi mennä parikin vuotta..
Kuten tästä kuvasta huomaa (allekirjoittaneelle on erinäisiltä tahoilta tullut kommenttia "kenkäkuvista", vaikkakin ihan hyvässä mielessä!), lankku on leveää, pidetään siitä kovasti. Ruuvit tosin loppuivat kesken, joten ihan koko terassia ei vielä päästy naputtamaan valmiiksi.

lauantai 7. heinäkuuta 2012
Yläkerran parkettia
Tässä yksi päivä piipahdimme Bauhaussissa ostamassa kylpyhuoneen seinälaatat. Mukaan lähti isointa valkoista, mattapintaista laattaa. Laatoissa on sellaiset terävät leikkaukset, että ne saadaan laatoitettua lähekkäin. Tykkään kovasti saumasta, joka on mahdollisimman pieni.
Samalla tutkailin vähän parkettien sävyjä ja hintoja. Parketin materiaaliksi on nyt valikoitumassa tammi, mutta valkolakattuna vai vähän enemmän tammen sävyisenä. Kas siinä pulma.

torstai 5. heinäkuuta 2012
Seinämaalailua
Noniin, nyt sitten ostettuna 3l:n purkki Tikkurilan "talvi" V503 -maalisävyä ja eihän se sitten erottunut yhtään maalarinvalkoisesta, vaikka alla olevassa värikartassa se näyttää kyllä erottuvan valkoisesta. Eikun uutta maalisävyä ostamaan ja nyt lastenhuoneen seinissä komeilee Tikkurilan maalisävy "laasti" X487 ja hyvältä näyttää. Sävy ei ole liian hallitseva vaan kauniin säväyksen antava.
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Yläkerran toiletti
Ensimmäistä kertaa omakotitaloprojektimme aikana laatoitetaan jo valmista pintaa. Maalausurakkaa on takana jo jonkin verran ja hyvältä näyttää.
Valmiin lattian alle pitää betonin päälle laittaa aina lattiatasoitetta ja kappas, ihastuin kummasti tasoitteen vaaleaan harmaaseen, betonimaiseen pintaan (kuvassa toki lattiiaan kuulumattomia maaliläikkiä). Testasimme tasoitetta lattiamateriaaliksi soveltuvaksi (mukavan "krouvi" pinta) yläkerran pieneen toilettiin ja lopputulosta odottelen vielä kuvattavaksi. Toki pintaan täytyy jokin lakka tms. laittaa, sillä tasoite on muuten kovin huokoinen.
Aina on vaihtoehtona kuitenkin vielä laatoittaa pieni wc tasoitteen päälle, jos se ei pitkässä juoksussa miellyttäisikään.
Takka muuten saapui eilen maanantaina, paketissa tosin vielä. Asennustyöt suoritetaan ihan justiinsa.
Yläkerran toilettiin halusin vähän valkoista mattamosaiikkia yhdelle seinälle. Saumaus tulee myös valkoisella. Tähän seinälle on tulossa seinämallinen wc -istuin, joten säiliön kotelointi hoidettiin mosaiikkiseinän taakse. Lisäksi pientä ekstraa tuo hyllysyvennys, johon voi sitten laittaa vaikka jotain pientä kivaa juttua..
Valmiin lattian alle pitää betonin päälle laittaa aina lattiatasoitetta ja kappas, ihastuin kummasti tasoitteen vaaleaan harmaaseen, betonimaiseen pintaan (kuvassa toki lattiiaan kuulumattomia maaliläikkiä). Testasimme tasoitetta lattiamateriaaliksi soveltuvaksi (mukavan "krouvi" pinta) yläkerran pieneen toilettiin ja lopputulosta odottelen vielä kuvattavaksi. Toki pintaan täytyy jokin lakka tms. laittaa, sillä tasoite on muuten kovin huokoinen.
Aina on vaihtoehtona kuitenkin vielä laatoittaa pieni wc tasoitteen päälle, jos se ei pitkässä juoksussa miellyttäisikään.
Takka muuten saapui eilen maanantaina, paketissa tosin vielä. Asennustyöt suoritetaan ihan justiinsa.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Autotallia
Autotalliin saatiin vihdoin ovi asennettua paikoilleen. Kaukosäätimellä toimiva sähköinen ovi on kätevä.
Yläkerran terassin ovi oli alkujaan vähän väärän kokoinen mitoituksiltaan, joten sinne jouduttiin tilaamaan uusi ovi. Vanha ovi löysinkin sitten paikkansa autotallin sisääkäynnistä. Tuollainen lasinen ovi ei olekaan ihan perinteinen ovi autotalliin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)